Lapin Suunnistuksen puheenjohtajaksi Arto Vilppola

Lapin Suunnistuksen vuosikokous on valinnut puheenjohtajaksi Arto Vilppolan. Arto edustaa Suunta 2000:tta ja on toiminut jo vuosia erilaisissa tehtävissä suunnistuksen saralla. Viimeisimpänä luottamustehtävänä hänellä on ollut kuuden vuoden jakso Suomen Suunnistusliiton hallituksessa. Viimeiset 11 vuotta Lapin Suunnistuksen puheenjohtajana toiminut Tero Taulavuori jättäytyi pois tehtävästä ja tavallaan teki viestinvaihdon Arton kanssa tullen valituksi vuoden alusta Suomen Suunnistusliiton hallitukseen. Uuden puheenjohtajan tavoitteena on entisestään tiivistää lähialueiden ja läänien (Lappi/Kainuu/Pohjois-Pohjanmaa) yhteistyötä kilpailujen osalta, jotta kisoja saadaan jatkossa sovitettua niin kesän kuin talven osalta entistä paremmin. Tämä yhteistyö luo pohjaa tiukkenemassa olevaan tilanteeseen, jossa kisojen osallistujamäärät ovat laskeneet.

Uutena jäsenenä Lapin Suunnistuksen hallitukseen valittiin Mirkka Haake Ounasvaaran Hiihtoseurasta Suvi Oikarisen jättäydyttyä pois erovuoroisena. Erovuorossa olleet Jussi Seppänen ja Jaana Kari valittiin jatkamaan hallituksessa. Muut hallituksen jäsenet ovat Olavi Holopainen, Janne Hannola ja Markus Ronkainen.

Lapin Suunnistuksen talous on nyt vakaalla pohjalla ja jäsenseurojen toiminta on aktiivista. Juuri pidetyt Lapin Lumirastit SM-arvoineen Länsi-Rajan Rastin järjestäminä olivat talven päätapahtuma. Tulevan kesäkauden kilpailukalenteri Lapin alueella on näillä näkymin runsas mukaan lukien kansalliset kilpailut Alatornion Pirkkojen, Sallan Karhujen ja Posion Pyrinnön järjestäminä sekä Suomen Tunturisuunnistus Lapin Veikkojen isännöimänä. Uutena on myös kansallisten kilpailujen saaminen Muonioon ja mahdollisesti myös Ensilumen rastien järjestäminen Muoniossa, jolloin pääjärjestäjä on uusi toimija Tmi Omataivainen. Kesän aluemestaruussuunnistukset ja lappilaisen suunnistuksen mainio viestitapahtuma Maakuntaviesti suunnistetaan puolestaan elokuussa Rovaniemellä. Myös kuntosuunnistusten yhteyteen pyritään saamaan lapsille sopivia harjoituskilpailuja, joista tullaan tiedottamaan kauden alkaessa.